Kotkassa

Tyttö joka ei tiennyt mitä halusi

Pulma.

Tämä on toinen blogikirjoitukseni. Tällä kertaa kirjoitan purjehduksesta.

Muistan kun ysiluokalla 80-luvun lopussa kävimme luokan kanssa opinto-ohjaajan johdolla läpi opinto-opasta ja pohdimme tulevaisuuden suunnitelmia ja vaihtoehtoja. Suurin osa kavereista puhui lukiosta, loput kauppiksesta (kauppaoppilaitos, huom.) ja amiksesta. Minä olin ajatuksineni hukassa. Kauppis tai amis ei tarkoittanut minulle mitään, lukio ei ollut mahdollinen ja muista vaihtoehdoista en tiennyt juuri mitään. Kotoa en apua tähän ”elämäni suurimpaan” aprikointiin saanut, sillä vanhemmatkin olivat olleet omissa valinnoissaan eksyksissä aikanaan.

Muistan kun hain opinto-oppaan sisällysluettelosta sanaa merenkulku. Löysin Rauman ja Kotkan merenkulkuoppilaitokset. Valitsin mielessäni Kotkan, sen ollessa lähempänä kotipaikkakuntaani Itä-Suomessa. En 15-vuotiaana 80-luvun lopulla varmasti edes tiennyt mitä merenkulku nykymaailmassa tarkoittaa. Ehkä oivalsin ajatella rahtilaivoja ja Ruotsin risteilyaluksia, ehkä haaveilin meriromaanien vanhojen aikakausien purjeveneistä – merenkulkuoppilaitokseen joka tapauksessa halusin.

Esitin koulussa löytöni opolle. Sain täystyrmäyksen: ”Merenkulkualalle hakevat ne tytöt, jotka eivät tiedä mitä haluavat. Et halua sinne.” Piste. Asia oli loppuun käsitelty. Päädyin kymppiluokalle.

Partiolainen.

Olin lapsena ja nuorena mukana partiossa ja onnekseni lippukunnallamme oli pieni purjevene, Tavi. Sillä purjehdimme Saimaalla ja Pieliselläkin saakka muutamana aktiivisena kesänä. Plottereita tai muita elektronisia kartta- tai mittauslaitteita ei ollut. Vanhempiakaan ei usein ollut matkassa mukana. Vain joukko omatoimisia ja innokkaita nuoria (useimmiten tyttöjä) varusteinaan kompassi, paperikartta, maalaisjärki ja parviäly. Noista kesistä on päällimmäisenä jäänyt mieleen suunnaton ilo ja toimeliaisuus. Kaikki oli jännittävää ja yhdessä tekeminen oli hauskaa. Ja aina tuuli ja paistoi aurinko. Tietenkin.

Erään noiden partioaikojen keskeisen ja rakkaan hahmon kuolema vuonna 2016 herätti ajattelemaan partiota ja etenkin purjehdusta uudelleen ja vakavasti. Vaikka emme olleet nähneet vuosiin, tuntui suru-uutinen luissa ja ytimissä. Somessa tuolloin jaetut läheisten ja tuttavien muistot ja kiitokset liikuttivat ja liikuttavat edelleen. Hän oli tärkeä henkilö purjehdustoiminnassamme ja me nuoret palvoimme häntä.

Ajattelen nyt, että paras tapa muistaa ja kunnioittaa häntä on toteuttaa partiolaisen ihanteita, jotka mielestäni sopisivat vaikka Maan perustuslakiin.

Partiolaisen ihanteet:

  • Kunnioittaa toista ihmistä
  • Rakastaa luontoa ja suojella ympäristöä
  • Olla luotettava
  • Rakentaa ystävyyttä yli rajojen
  • Tuntea vastuunsa ja tarttua toimeen
  • Kehittää itseään ihmisenä
  • Etsiä elämän totuutta

On upeaa, että on saanut kohdata niin suurenmoisia ihmisiä ja persoonia, jotka jättävät jäljen!

Purjehdus.

Aktivoiduin purjehdusharrastuksessa uudelleen vuoden 2019 keväällä pitkän jahkailun ja empimisen ja noin 25 vuoden tauon jälkeen. Tuttavani vinkistä kävin Baltic Cruisingin purjehtijakurssin ja useita iltapurjehduksia. Aloin nopeasti päästä taas jyvälle purjehduksesta ja sama nuoruuden intokin löytyi.

Keväällä 2020 kaiken maailman suunniteltujen ulkomaanmatkojen peruuntuessa olin pakotettu katsomaan tarkemmin lähemmäs ja etsimään vaihtoehtoja tekemiseen (kuten toki kaikki kanssaihmisetkin). Olin törmännyt Naispurjehtijoihin joissakin yhteyksissä aikaisemmin ja he olivat pyytäneet liittymään mukaan toimintaan. En ollut tuolloin kuitenkaan liittynyt. Nyt löysin sattumalta netistä Ocean Ladies-purjehdusyhdistyksen. Virallinen yhdistys kantaa nimeä DreamDareDo ry. Tällä nimellä minua ei tarvinnut kauaa ylipuhua mukaan! Laitoin jäsenhakemuksen menemään ja minut toivotettiinkin pian tervetulleeksi. Pääsin heti alkukaudesta mukaan ensimmäiselle Ocean Ladies-purjehdukselleni, jonne lähtöpaikka oli yhden kilometrin päässä kotioveltani. Löysin siis päivänselvän asian aivan nenäni edestä!

Näissä kahdessa purjehduskaudessa olen tähän mennessä oppinut paljon ja erityisesti perusasiat vahvistuvat vahvistumistaan. Seuraavaksi omaa oppimista täytyy laajentaa muun muassa veneen moottoriin, navigointiin, tarkempaan purjeiden trimmaukseen ja sääilmiöiden ymmärtämiseen.

Olen tajunnut, että purjehdus ja merenkulu ovat asiat mitä haluan tehdä ja oppia ja nyt minulla on useita kanavia niiden toteuttamiseen. Näen jopa yksinpurjehduksen itselleni vaihtoehtona, kunhan vain ensin kerään lisää rohkeutta ja kokemusta.

Perillä.

Vuonna 2020 tämä tyttö tietää mitä haluaa – mutta ei oikein uskalla sanoa sitä ääneen. Pidän merenkulkua edelleen todellisena toimialavaihtoehtona itselleni ja pohdinkin parhaillaan uusia kouluttautumisvaihtoehtoja. Insinööriopinnot tietoliikenteessä tai laivatekniikassa kiinnostavat. Samaan aikaan sydäntä riipaisee uutiset laivayhtiöiden ja varustamoiden irtisanomisista ja taloudellisista vaikeuksista koronarajoitusten maailmassa. Myös keskustelu merenkulun lisäämisestä EU:n päästökauppajärjestelmään tulevaisuudessa ja arviot siitä koituvasta kustannusten noususta luovat suuren kysymysmerkin koko toimialan ylle. Merenkulku on varmasti muuttumassa tulevaisuudessa. Toisaalta muutos voi myös edistää pienempipäästöisen teknologian kehitystä ja luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Siihen uskon ja ajattelen, että tavaran täytyy kaikesta huolimatta edelleen liikkua meritse ja viennin viedä – ja purjehtijoiden purjehtia.

Seuraan nyt intuitiotani ja katson mihin se vie – perille merille, toivon!

Missä sinä olet perillä?

Tarmokasta syksyä kaikille!

Kirjoittajasta

jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on email

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *