riitta-salminen-vahvuusjohtaja

Ole vahvuusjohtaja

Hyvä johtaja on rohkea. Hyvällä johtajalla on tahdonvoimaa ja sinnikkyyttä toteuttaa arvokkaita päämääriä. Kun johdat ja olet rohkea, toimit vahvuuksiesi alueella.

Hyvä johtaja on rohkea. Hyvällä johtajalla on tahdonvoimaa ja sinnikkyyttä toteuttaa arvokkaita päämääriä. Kun johdat ja olet rohkea, toimit vahvuuksiesi alueella. Näin näytät myös esimerkkiä muille.

Tunne itsesi, tunne johdettavasi

Itsetuntemus on hyvän johtamisen perusta. Heikkouksia hiomalla syntyy keskinkertaisia taitoja ja tuloksia. Jokainen ei voi olla huippuesiintyjä tai bisnesmenestyjä, mutta jokainen voi kehittyä. Ja vahvuuksia vaalimalla syntyy loistavia tuloksia!

Tunnista tekemisen flow

Kun ihminen toimii vahvuuksien alueella hän saa aikaan hyvää. Vahvuusalueella rohkeus lisääntyy, ihminen voi toteuttaa aidosti itseään sekä iloita siitä, että voi käyttää osaamistaan yhteiseksi hyväksi.

Seuraavista merkeistä tunnistat, että ihminen on vahvuusalueellaan:

  • Koko olemus muuttuu.
  • Innostus ja energia näkyy ja kuuluu.
  • Silmät loistavat, ryhti ojentuu.
  • Asioita on helppo oppia ja omaksua.
  • Ajantaju katoaa ja ihminen uppoutuu tekemiseen.
  • Tulokset paranevat.

Vahvuuksien käyttäminen herättää aitoja myönteisiä tunteita: tyytyväisyyttä, iloa, ylpeyttä ja täyttymystä. Arvostusta ja ihailua.

Vaali vahvuuksia

Vahvuuksien huomaaminen omassa työssä ja tekemisessä on aina myönteinen kokemus. Tekeminen on palkitsevaa: huomaat olevasi aidosti oma itsesi, tekeväsi asiaa, johon uskot ja jossa olet hyvä.

Tutkimusten mukaan vahvuuksiaan käyttävät ihmiset

  • ovat onnellisempia ja luottavaisempia
  • ovat energisiä ja elinvoimaisia
  • stressaavat vähemmän
  • kestävät vaikeuksia paremmin
  • saavuttavat tavoitteitaan ja onnistuvat työssään
  • ovat sitoutuneita työhönsä
  • kehittävät itseään

Eikö kuulostakin tavoittelemisen arvoiselta?

 Älä tyydy keskinkertaiseen

Vahvuuksista voidaan puhua, mutta ainoastaan käyttämällä vahvuuksia ne tuottavat arvoa.

Vahvuusajattelu ei poista heikkouksia tai väitä, ettei niitä ole. On paljon tilanteita, jolloin heikkousalueille on kehitettävä minimitaidot selviämisen varmistamiseksi. Sen enempää heikkouksien kanssa ei kannata viettää aikaa.

Näin saat toisen ihmisen loistamaan

  • Ole kiinnostunut toisen ihmisen ainutlaatuisesta tarinasta.
  • Kuuntele, kysy ja kannusta.
  • Pyydä kertomaan esimerkkejä, missä toinen on hyvä, mikä sujuu hyvin, milloin hän kokee olevansa parhaimmillaan.
  • Kerro omia havaintoja vahvuuksista, joita sinulle välittyy henkilöstä.

Pieni harjoitus: puhukaa 5 minuuttia yhdessä vahvuuksista.
Mitä huomasit olemuksessa, äänen sävyssä, puheen rytmissä, eleissä, liikkeissä, vireessä?

Energisyys, ilo ja tuloksellisuus viihtyvät vahvuuksien alueella. Näytä esimerkkiä ja ole muille vahvuusjohtaja.

K Lipponen, A Litovaara, A Katajainen: Voimaa – hyvän elämän polku 2016
M Seligman, Aito onnellisuus 2008
A Linley, Average to A+ Realising Strengths in yourself and others 2008
Kuva: Jukka Brunell

Kirjoittajasta

jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on email

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *