bird-nest-2171412_1920

Ammatillinen identiteetti syklisessä liikkeessä

Eräs ystäväni ja kollegani kertoi minulle hienon vertauksen elämän syklisyydestä: ihminen on kuin monivuotinen perenna, joka puhkeaa joka kevät nupusta kukkaan, kukkii, kukoistaa ja syksyn tullen lakastuu ollen lepotilassa talven yli aina seuraavaan kevääseen.

Identiteetti muutoksessa

 

Minun tarinani sijoittuu musiikin maailmaan, mutta uskon, että siitä löytyy varmasti paljon yhtymäkohtia sellaisten alojen kanssa, joissa on totuttu ponnistelemaan kurinalaisesti korkeiden tavoitteiden saavuttamiseksi, tehdään huippuunsa hiottua ryhmätyötä sekä esiinnytään julkisuudessa oman alan asiantuntijana.

Moni asia oli soljunut omassa elämässäni luontevasti eteenpäin; vahvan sisäisen motivaation, kurinalaisen harjoittelun, tavoitteellisuuden ja kunnianhimon kannattelemana. Opiskelin viulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa valmistuen musiikin maisteriksi, ja sain vain 22-vuotiaana vakituisen 1. viulistin paikan Radion Sinfoniaorkesterista. Tulevaisuuteni oli sinetöity pitkäksi aikaa eteenpäin, ja olin saavuttanut varsin nuorella iällä sen, mitä monet havittelevat vuosien ajan.

Usein muusikoiden koko elämänpiirin täyttävät muut muusikot perheestä ystäviin, ja muusikoiden maailma on sekä tiiviin yhteisöllinen että suljettu oma mikromaailmansa. Tämän maailman ulkopuolelle jääminen syystä tai toisesta voi olla pelottavaa ja oman elämän perustavia rakenteita horjuttavaa. Osallisuus muusikkoyhteisössä ei ole lainkaan aina niin seesteistä, kuin miltä se yleisön puolelle saattaa vaikuttaa. Alalla käydään kovaa kansainvälistä kilpailua työpaikoista. Esiintyvä taiteilija jännittää luonnollisesti yleisöään, mutta varsin paljon myös kollegoitaan. Vaikka hengissä pysyminen ei ole vaarassa esiintymislavalla, on yksilön sosiaalinen paikka aina haavoittuva silloin, kun hän asettaa itsensä alttiiksi arvostelulle. Se, mitä itse asiassa pelkäämme, kun esiinnymme, on hylätyksi tuleminen ja sosiaalinen sulkeminen.

Oma paikkani muusikkona alkoi horjua syksyllä 2012. Oikea käteni oli alkanut oireilla kummallisesti soittaessa, ja jouduin jäämään pitkälle sairauslomalle. Viimein pitkällisten tutkimusten jälkeen sain diagnoosin muusikon painajaisesta, fokaalisesta dystoniasta. Kyseessä on ammattitaudiksi luokiteltava neurologinen liikehäiriö, joka on pirullisen vaikea kuntoutettava ja vääntää usein muusikon uran sijoiltaan. Vaikka diagnoosi oli tulevaisuuteni kannalta ahdistava, oli se samalla helpottavakin; sain varmuuden, etten ollut keksinyt oireita itse, vaan niille löytyi selkeä lääketieteellinen selitys. Sitkeä kun olen laatuani, käänsin joka ikisen kiven ja kannon löytääkseni tilanteeseeni apua: lääketieteellistä, mentaalista ja fysikaalista kuntoutusta. Elämänmuutos oli kuitenkin vääjäämättömästi tulossa, vaikka yritin sitkeästi kauhoa vettä uppoavasta laivasta. Koko elämäni ajan rakentama suhde instrumenttiini ja uraani (ja ennen kaikkea itseeni) alkoi sortua. Menetin sekä ammattini viulistina että vakituisen työpaikkani Radion sinfoniaorkesterissa.

Siemeniä ja taimia

En ole lainkaan osannut päästää soittamisesta irti kepeästi liidellen tai lujalla päätöksellä, vaan empien, toivoa elätellen, raskaasti pettyen ja vastaan taistellen. Muusikkous oli minun identiteettini ja tapani elää. Kesällä 2015 mieleeni syttyi kuitenkin kirkas ajatus, että haluaisin tehdä väitöskirjan muusikoiden työhyvinvoinnista ja psyykkisestä valmennuksesta. Halusin intensiivisesti löytää vastauksia omaan tilanteeseeni, mutta myös paljon suurempiin kysymyksiin itseni ulkopuolelta. Kirjoitin ylös ajatuksiani ja omia kokemuksiani musiikkialasta: halusin tarkastella musiikki-instituutioiden hierarkkisuutta ja kyseenalaistaa joitakin alan ikiaikaisia käytäntöjä ja asenteita. Ennen kaikkea halusin pohtia myötätunnon merkitystä muusikkoyhteisöissä, sosiaalisen tuen suojaavia ja elämää ylläpitäviä vaikutuksia sekä jokaisen muusikon ainutlaatuista arvoa ammatillisesta asemasta tai ennakko-olettamuksista riippumatta. Muusikolta vaaditaan äärimmäistä herkkyyttä ilmentää musiikin taiteellisia ulottuvuuksia, mutta muusikon omalle haavoittuvuudelle ei usein jää tilaa.

Pyrin Taideyliopistoon suorittamaan musiikin tohtorin tutkintoa ja tutkimussuunnitelmani hyväksyttiin. Hankkeeni tarkoitus on kehittää ja testata muusikoille soveltuvaa työnohjauksen ja psyykkisen valmennuksen metodia orkesteriympäristössä. Lisäksi olen suorittanut psykologian ja sosiaalipsykologian opintokokonaisuuksia Helsingin Yliopistossa sekä kognitiivisen lyhytterapeutin kaksivuotisen koulutuksen. Syksyllä 2018 hakeuduin vielä kaksivuotiseen työnohjaajakoulutukseen syventääkseni osaamistani.

Uneksunta

Olin rakentanut voimakkaasti uutta identiteettiäni tutkijana, valmentajana, työnohjaajana – ja selviytyjänä. Olin ehtinyt jo oppia elämään suruni kanssa, koska olin joutunut ponnistelemaan aktiivisesti sen eteen, että osaisin hyväksyä tilanteeni osaksi todellisuuttani. Elämä ei kuitenkaan kulje suoraviivaisesti vaikeuksista voittoon. Keskellä erästä dynaamista väitöstutkimukseni vaihetta uupumus ja suru tulivat kohti sakeana, eivät voimaannuttavana ja kepeän haikeana, vaan tiiviinä, näköalattomana ja puristavana. Yhtäkkiä olin havahtunut siihen, että minä tosiaan en enää ollut osallisena musiikin tekemisestä niissä yhteisöissä, joissa identiteettini oli pitkälti muovautunut.

Eräs ystäväni ja kollegani kertoi minulle hienon vertauksen elämän syklisyydestä: ihminen on kuin monivuotinen perenna, joka puhkeaa joka kevät nupusta kukkaan, kukkii, kukoistaa ja syksyn tullen lakastuu ollen lepotilassa talven yli aina seuraavaan kevääseen. Tämä oli siinä sumuisen väsymyksen hetkessä minulle rohkaiseva ja syvästi koskettava vertaus. Ymmärsin, että olen menetyksestäni huolimatta oikeasti kukkinut, kukoistanutkin ideoissani ja energisyydessäni, ja se on ollut aitoa eteenpäin kulkemista, työn imua, tilanteeni hyväksymistä sekä omistautumista arvoilleni ja tavoitteilleni. Mutta sitten voimani kääntyivät yllättäen sisäänpäin. Henkinen syksy oli koittanut, olin kukkinut läpi koko pitkän kesän aina syyspakkasiin saakka, mutta nyt tarvitsin lepoa. Minun oli kohdattava itseni jälleen kerran uudessa valossa.

Olen vasta paljon myöhemmin kantapään kautta oppinut, että on myös lupa odottaa ja vetää hetki henkeä, kunnes uusi kevät koittaa. Olen ollut identiteettityössäni ja uuden urani luomisessa ajoittain eräänlaisessa uneksunnan tilassa; haudutellut ja talvehtinut yhtä aikaa. Professori, psykoanalyytikko Kari Kurkela kirjoittaa uneksunnasta: ”Kun uneksuminen ja luova työ liitetään toisiinsa, voi syntyä ajatus, että luova työ on leppoisaa unelmointia ja päiväunia. Oma kokemukseni luovasta työstä ja sen ohjaamisesta on täysin päinvastainen. Luovaan työhön liittyy onnen hetkiä ja suoranaista hurmosta, mutta se edellyttää myös merkittävää kykyä sietää epävarmuutta, tyhjyyttä, epätäydellisyyttä, rajallisuuden kokemuksia, epäonnistumisia, hylkäämisiä ja muuta vastaavaa. Se edellyttää kykyä kärsiä eli kykyä olla kärsivällinen, kykyä olla aloittelija aina uudestaan, kykyä olla tietämättä ja ymmärtämättä, kykyä odottaa sekä luottamusta puskea päin pimeää vailla takeita onnistumisesta. On osattava kuunnella ja nöyrtyä.” (Kurkela 2006, 5).  https://mycourses.aalto.fi/…/Kari_Kurkela_Uneksunta_ja_kokemuksen_kuva_-_Kari_Kurkela.pdf

 

 

Kirjoittajasta

jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on email

6 ajatusta aiheesta “Ammatillinen identiteetti syklisessä liikkeessä”

  1. Iris Karjula

    Tämä artikkeli kirvoittaa ajatuksia ja uusia näkökulmia – ei vain hetkeksi, vaan myös pidemmälle ja syvällisemmin tutkien omia näkemyksiäsi.

  2. Outi Ihanainen-Rokio

    Kiitos Pauliina tarinastasi!
    Tiesitkö, että Suomessa on kehitetty tutkimuslähtöisesti työidentiteetti- ja toimijuusosaamista, myös valmentajien ja työnohjaajien käyttöön? Suosittelen ottamaan yhteyttä https://mahlakaarto.fi

  3. Lumi Alastalo

    Olipa hieno kirjotus. Ihana lukea kaikkia fiksuja asioita, mitä vanhat tutut on löytäneet. Tämäkin sopii niin hyvin keskusteluun, joita kävin toissapäivänä opiskelukavereiden kanssa. Ammattiala on toinen, mutta kokemukset niin yhtenevät. Kiitos ja tsemppiä tähän sykliin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *